Siirry sisältöön

Seuraavat näytökset

Kauppias

Vihdin Kino kyinfo@vihdinkino.fi040 707 9542Y-tunnus:0291431-6Kauppiaan ehdot

Viikinki on dokumenttielokuva Tony Halmeesta, perussuomalaisista ja populismista.

Tony Halme loi itsestään myyttisen, yltiömaskuliinisen vapaapainijahahmon, Viikingin, joka niitti mainetta sekä kehässä että julkisuudessa. Elokuvassa seurataan minkälaisen jäljen Viikinki jättää Tony Halmeeseen ja Suomen poliittiseen ilmapiiriin.

Elokuvassa seurataan kuinka Tony Halme loi itsestään myyttisen Viikingin, jonka vangiksi hän lopulta jäi. Jatkuva lööppijulkisuus ja sen pakonomainen hakeminen olivat kuluttavaa. Räväköillä puheillaan Halme antoi lähtölaukauksen Perussuomalaisten nousulle. Unohdetun kansanosan ääni, protesti valtaapitävää eliittiä kohtaan olivat Halmeen suosion rakennuspalikoita. 

Halmeen suuri kansansuosio on toiminut hyvänä esimerkkinä populistisen, kansan syvien rivien ihailemasta hahmosta, joka tulee poliittisen eliitin ulkopuolelta ja ikäänkuin muuttaa politiikan suuntaa. Myös avoimen rasistisista lausunnoista huolimatta - tai kenties juuri niiden takia - hän oli muuttamassa Suomen poliittista ilmapiiriä entistä kärjistyneemmäksi.